~Poutiselämää~

Jännitys oli henkeäsalpaava! Se yllätti kuin kuurosade. Kasteli kauttaaltaan. Halusin juosta sateensuojaan ja samalla olla kaatosateen alla. Rakastin sitä jännitystä, kun lähdettiin ajamaan kohti esiintymispaikkaa. Sekä into että epätoivo taiteili vaakakupeissa. Mitä jos en riitäkään? Hetken päästä piti heittää tyhmää vitsiä, heittää kaikki lekkeriksi ja nauroin hermostuneena itseni rennommaksi. Rouva Purolan unelma omista keikoista, yhteislauluista ja nyt, konsertista, oli toteutumassa. Tiesin, että riittäisin ja tiesin, että minulla on rautainen ammattilainen vierelläni. Ollaanhan tässä jo useampi vuosi treenattu ja musisoitu. Vaikka tapahtuisi mitä, me oltaisiin yhdessä. Duo, tiimi, kokoonpano...Purolat. Eikä siinä kauaa mennyt, kun jännitys vaihtoi roolia. Kun sai esitettyä lämmittelyksi pari kappaletta, kun pääsi lavalle ja kun sai kuulijoiden energiat liikkeelle, tiesin, ettei ole mitään pelättävää. Lavalla oli ME, meidän sydämet, tunteet, elämät ja tulkinnat kappal...

Vuosi 2017 ja uuden vuoden haasteeni: haastoin itseni kokeilemaan rajojani. Käymään epämukavuusalueella. Alkuun oli vaikeaa kiittää kaupan kassaa ja myöhemmin oli vaikeaa sanoa jotain muutakin, hymyn kera tai ilman.  On ollut vaikea kehua yks kaks yllättäin jota kuta, sanoa asioita suoraan sydämestä hyvää tarkoittaen. Miksi on helpompaa nälviä, torua, antaa negatiivista palautetta kuin sanoa jotain oikeasti mieltä piristävää. Sanakukkasia. Haluan jakaa niitä jatkossa kimpullisia ympärille. Tajusin vasta päivä pari takaperin tämän vuoden haasteeni uudelta kantilta. Koko tavoite muovautui aivan muuksi, mitä alkuun hahmottelin. Koko pohja vaihtoi muotoaan, kuin olisin vaihtanut alustan sorasta nurmikolle. Teräviltä kiviltä kasteiselle maalle. Aamukaste nurmikolla on aivan erilainen kuin aamu soraisella tiellä, vai kuinka?  Tarinat. Niistä minä elän. Niitä minä koitan ikuistaa sanoihini, rivien väleihin, kuviin, katseisiin, hymyihin ja kyyneliin. Nykyään itken tarino...

Juuri tänään tekisi mieli mennä suurväestön joukkoon jäädä harmaaseen mössöön josta kukaan ei tiedä mistä toinen alkaa ja mihin päättyy Tänään kurkkua kuristaa enkä tiedä jos avaisin suuni nauraisinko vai parahtaisinko Juuri tänään voisin jäädä peittoihin Sulkea korvat kaikelta sulkea silmät etten näkisi näitä loputtomia seiniä kuulisi kuviteltuja asioita. Nämä on niitä hetkiä, jolloin pitää mitata oma kantti, rohkeus, sisukkuus ja  omat arvot. Murranko seinän edessäni vai rikonko unelmakarttani pieneksi silpuksi? Täytyy sanoa, että viimeisintä ylläolevaa lausetta ajatellessa ei tarvitse edes miettiä, mitä lähdetään murtamaan. Aurinko paistaa ylinnä. Unelmani on luotuja ja ne ovat olemassa. Minä otan haparoivia askeleita ja ihmettelen polkuni juuria. Ajatukset itää ja alkaa vihertää. En ole syntynyt luovuttamaan.

Olen päättänyt edetä urallani. Luoda omat latuni puhtaalle lumelle. Olen pyörinyt ympyrää, kaatunut, katunut, noussut ylös ja päätynyt umpikujaan, peruuttanut ja kaatunut taas. Yhä sama päätös omasta urasta kytee mielessäni. Olen siitä päätöksestä itselleni tuttu. Kun jotakin hiljaa päätän ja lyön kättä päälle, siitä ei enää luisteta. Tämä viimeisin päätökseni on solmittu, kätelty lujalla otteella. Nuorimmaisen synnyttyä päätin päästä kuntoon. Se päätös on yhä hehkuna taustalla- minun oma hyvä olo! Minun ajatus ja tuntemus siitä, mikä on minulle tänään ok ja mikä ei. Vastoinkäymisiä tulee joka päivä. Annan niille yläfemman ja jatkan päivää.  Joskus vastoinkäymiset läppäsee poskelle ja pakottaa kyyneleet poskille ja kirosanat ilmoille. Peilistä tuijottaa nainen syyttävin katsein ja kuiskaa kaiken olevan minun syy. Luuseri. Lopeta jo. Eihän sinulla ole ketään, olet tyhjän päällä, ihan naurettavaa!  Tämä on uutta. Tämä on pelottavaa. Tämä vaatii kekseliäisyyttä, määrä...

Hyppään ajassa taaksepäin. Hakeudun itseni äärelle vuoden taakse ja koitan imeä sen hetken minua pintaan. Millainen olin ja mitä elämältäni silloin mietin? Olen koko ikäni ollut huoleton selviytyjä. Tyyppi, joka mielellään antaa huolehtimiset toisille. Minä yleensä teen ja mietin vasta sitten. Olen huolimaton sekä rohkea että pirun ujo yksilö. Sellainen persoona, joka menee joko täysiä tai ei juuri mihinkään. Niinkuin jästipää aasi? Olin nainen, joka hymyilee ja jolle on kaikki aina ok. Mielipiteitä ei oikein ollut. En miellyttämistarpeen vuoksi osannut rakentaa sellaisia. Koitin kumartaa joka suuntaan, mutta todellisuudessa pyllistin koko ajan itselleni. Nyt mietin, kuinka tuollainen akrobaattinen teko oikeasti onnistuisi. Tulevaisuuteni näytti turvatulta, mutta työläältä ja tasapaksulta, ei niin inspiroivalta... Tiesin jo koulussa, tämä aasi tuskin etenee tällä tiellä menestyksekkäästi. Mutta ei se tiennyt vaihtoehdoista tuolloin. Olin nainen, joka viihtyy kotona ja joka ei...

Hyvää sunnuntaita. Tässä viikkoni kooste. Voin kertoa, että on ollut mieletöntä! Viikko alkoi suurilla päätöksillä ja luopumisen tuska piti kyyneleet poskilla ja palan kurkussa pitkään. En olisi voinut tehdä toisin. Tiedän tehneeni oikein. Nyt voin olla oikeasti sitä, mitä tulevaisuudessa tulen olemaan yhä vahvemmin. Joka päivään sisällytin jotakin uutta. Tapaamisia tuttujen kanssa, joista osa on tainnut hypätä ystäväkastiin, hyvinvointihöpinää, herkkujuomia, yllättäviä epämukavuusalueen haasteita sekä tulevan kehokuurin suunnittelua. Elämäni on löytänyt auringon. Minä olen löytänyt oman juttuni, polkuni ja luovan vapauteni. Olen löytänyt energisoivat iloiset ihmiset ympärille ja uskallan koittaa tutustua uusiin tyyppeihin ja asioihin. Uusia värejä arkeen. Uusia sekoituksia harmauteen. Sanotaan uusien ovien tulevan, kun sulkee vanhan. Kun päästin vanhasta, tutusta ja turvallisesta irti,  käteni vapautui tarttumaan uusiin asioihin, jotka vei täysin uuteen maailmaan. Elämä...

Aamuisin herään suukkosateeseen tai pikku pojan painiin. Hän kömpii päältäni isänsä syliin ja koittaa vielä saada isoveljen hereille. Nukumme perhepedissä ja tämä tuo kaikille lämpöä ja turvaa. Vanhempien ei tarvitse heräillä ja hipsiä toiseen huoneeseen jos pieni ei nukukaan. Tuhina vieressä vie omat huolet pois. Turva ottaa kädestä kiinni jos itku tulee unien läpi. Kun herään, käyn unelmakarttani kuvat ja tekstit läpi. Huomaan sen kaipaavan päivitystä, mutta pääkohdat yhä muuttumattomina. Unelmat muistuttaa, miksi herään aamuisin ja mitä juuri tämä päivä pitää sisällään. Ensimmäisenä teen aamudrinksut. Pojille miniversiot, itselle extraa punaista herätejuomaa ja aamu voi alkaa! Päivä alkaa hymyillen, halaten ja tulevaa tuumien. Jos mitään menoja ei ole, on perhepäivä, muutoin pyrin välittämään omaa virtaa eteenpäin ja kenties sopimaan näkemisiä. Nykyään näkemisehdotelmia tulee vuorostaan minulle, se on ilahduttavaa, kiitos teille rohkeille! Koitan myös keksiä somepäivityksiin ...

Meille on jaettu kortit käteen. Osalla on valmiiksi ässäpari käsissä, osalla hihassa. Väki väsyy, kun oman käden kortit ei näytä hyvältä. Vieressä oleva kahmii kaiken. Aika ei riitä. Raha ei riitä. Mielenkiinto ei riitä. Monesta silti kiitollinen, vaikka sitä ei ehdi sanoa tai osoittaa, koska aika ei riitä. Ei jaksa. Ei pysty eikä juuri nyt haluakaan. Valtaväestö elää pelaten korteillaan samaa peliä, jossa voitto ei ole mahdollinen, vaikka kuinka tekisi täysiä päiviä ja uhrautuisi töiden alle. Pienistä summista verotetaan, jolloin on pakko tehdä töitä, vaikka intohimo töihin on sammunut aikoja sitten. Pieni osa väestöstä on käsittänyt jujun, josta itse olen napannut idean tälle tekstille tänään. Koska käsien kortit eivät muutu, ne on minulle syystä jaettu, on minun vaihdettava peliä! Mihin peliin korttini on ylivoimaiset? Sen tiedän, etten nykykoulutuksellani ja opiskeluinnolla tule tienaamaan itseäni taloudellisesti hyvään tilanteeseen, on kehitettävä jotain muuta. Minut on ...

Tajusin tänään asian, jota minulle on toitotettu loputtomasti viime kesästä lähtien. "Keep it simple." "Krumeluurit pois". Kevennä ja karsi liiat pois. Eikös sillä tapaa luontoakin hoideta? Karsitaan liiat pois, jotta pääasiat saa tilaa kasvaa, kukoistaa ja hengittää? Olen yrittänyt liikaa. Yrittänyt niin, että päähän on sattunut pelkkä ajatus yrittämisestä! Mitäteenmitäteenmitäteen-soi nonstop-replynä päässä! Ei onnistunut edes nukkua, kun yrittämistä on vielä ennen unta ja unissaankin sitä vielä koittaa keksiä mitä ihmeellisimpiä juttuja, millä saan itseni onnelliseksi ja onnistuvaksi tyypiksi. Ja nyt, kun päätin lopettaa liikayrittämisen: aloin haaveilemaan yrittämisestä.. Kuinkas ollakaan. Kun käyn koiran kanssa lenkillä miettimättä mitään, ne oivallukset hiipiikin korvan taakse. Ennen kotiinpääsyä sitä malttamattomana odottaa, että saa ideansa jonnekin paperille maustumaan lisää. Ei liikayrittämistä. Anna aikaa. Maustua. Hautua. Kehittyä. Löydä oma jutt...

Se kutkuttaa, jännittää, itkettää ja naurattaa. Aivan kuin opettelisin uuden tavan liikkua. Se vapaus, mikä uuden oven takaa paljastui puoli vuotta sitten, on valtaamassa sydäntäni ja mieltäni.  Minä ja hyvinvointityö, tervetuloa ja tervemenoa valtaamaan maailmaa! Tätä tekstiä kirjoittaessa syke nousee ja kehoa kihelmöi. Tulevaisuuden näkymät on muuttuneet huomattavasti vuoden sisällä. Se, että voin kovalla työllä edetä taloudellisesti on ollut yksi mullistavin juttu tajuta. Omassa hoitajatyössäni palkkani ei juurikaan muutu vuosien, vuosikymmenien aikana, kun taas hyvinvointityössä voin saavuttaa peruspalkkani nopeastikin ja jossain vaiheessa tulen olemaan taloudellisesti riippumaton! Lisäksi etuutena oma auto, matkoja, oma eläkeohjelma yms bonukset.  Bonukset tulee sitten, kun on tullakseen. Tällä hetkellä elän siitä, että saan olla oma itseni ja saan kuulla toisten elämäntarinoita.  Vapaus. Olla oman itsensä pomo. Olla joka päivässä 100% läsnä, ilman, e...

Mitä sinulle kuuluu? Todella moni minulle vastannut on vastannut kaikkea muuta kuin "hyvää, kiitos." Sen tajuaminen on pysäyttävä. Miten paljon vastoinkäymisiä ympärillämme pyörii. Luin juuri lehtiartikkelin, jossa mm kannustettiin olemaan itselle hyvä, hellä ja salliva sekä luomaan edes yksi kannustava ihmissuhde.  Samaa olen kuullut useissa Dream Teamin tapaamisissa: " Ympäröi itsesi sellaisilla ihmisillä ja tyypeillä, joiden lähellä on hyvä olla."  Olen asunut kymmenen vuotta kaupungissa, jossa en edelleenkään tunne juuri ketään. Ystävät on ollut laskettavissa yhden käden sormilla enkä näe heitäkään kuin  pari kertaa vuodessa.  En tunne naapureitakaan, tosin viime vuonna taisin oppia kasvoilta suurimman osan.  Minun muutos ja herääminen alkoi kesäkuussa 2016. Luojan kiitos kokeilin uutta reittiä, vaikka ensi alkuun oma vastustus oli suuri. Oli hyvin lähellä, että sanoisin kerrankin EI ja olisin ollut ylpeä kieltäytymisestä. Omaksi suureksi o...