~Poutiselämää~

Kipinä. Meillä jokaisella on hehkuva pieni kipinä. Sen kotiosoite on sydämessäsi. Osalla helposti löydettävissä, mutta suurimmalla osalla se on vaikeammassa paikassa himmeänä tai sitten sen olemassaoloa ei ole tiedostettu ja hyväksytty, vaikka se kipinöisi! Sydämen ulkopuolinen maailma koittaa tietämättään sammuttaa kipinää. Ulkopuolisten odotukset ja vaatimukset on asioita, jotka tukkii kipinän näkyvyyden ja sumentaa kirkkauden. Kun elää tunteella, voi vahvempien vaatimukset luoda tunteita, joiden ansiosta oman kipinän tärkeys himmenee, jopa unohtuu. Osa tiedostaa kipinänsä ja koittaa saada nuotiota aikaan. Kun puut on märkiä, tuulee ja tulentekovehkeetkin puuttuu, on turha olettaa kunnon liekkimerta. Toisto, toisto, toisto ja toisto. Tämä on se juttu, jossa suomalaista sisua oikeasti tarvitaan. Sinnikkyyttä, jolla päästä omaan päämäärään! Yksin päämäärän saavuttaminen on lähes mahdotonta. Siksi sinunkin apua tarvitaan. Puhun kannustamisesta, uskomisesta toisen vahvuuksiin ja ...

Ystäväni kiitti eilen siitä, kun jaksan olla positiivinen. Tuo kiitos ilahdutti ja toisaalta herätti ajattelemaan. Olenko oikeasti positiivinen? Elämässäni on tapahtunut paljon. Menneisyyden ystävät ja tärkeät ihmiset muistan yhä samalla lämmöllä, kuin olisin juuri ollut heidän kanssa tekemisissä. Onko se voimavarani? Ei välttämättä, jos odottaisin vastapuolelta samaa lämpöä ja avointa kiinnostusta. En odota. Vastasin ystävälleni, että positiivisuus on opeteltava. Minulle ei pommiteta joka päivä aurinkoa ja tähtipölyä vaan ne onnenaiheet on poimittava itse. Niitä pitää vaalia ja ihan aina en ole hymy korvissa. Kiitollisuudenaiheita pitää välillä etsiä ja välillä on otettava takapakkia. On hyväksyttävä muutkin tunteet, kuin onnellisuus. Elämässäni on ollut energiasyöppöjä negatiivisuudessa vellovia ihmisiä. Ahdistuin joskus pelkästä ajatuksesta nähdä. Tiesin, ettei seuraavat tunnit sisällä onnenaiheita tai toivoa. Nyt elämässäni on voimavirtaa. Aitoa helppoa yhdessäoloa, hymyä, ...

Vaikka ensimmäisen cellresetin optimointiaika on yhä meneillään, en malta hehkuttaa tulevaa seuraavaa kehokuuriani. 2017 vuosi alkaa nimittäin itseni hoitamisella, kehon puhdistamisella. Jälleen sanotaan heipat suolalle, sokerille, kahville, sipulille jne ja annetaan keholle työrauha. Ensimmäisellä kuurilla suurimmat muutokset tapahtui ensimmäisellä viikolla: mimmi muuttui ulkoisesti niin paljon, että väki kyseli, miten paljon olen laihtunut kesän aikana. Ennen kuuria uskaltauduin puntarille: painoin enemmän mitä vuosi takaperin. Nyt olen tietoisesti pois puntarilta. Se on stressiä aiheuttava kapistus, luotan enemmän omaan fiilikseen ja olooni. Pidän "valkoisia päiviä" yhä kuurin mukaisesti. Yhä pääkivut ja yllättävät väsymiset on mukanani, se on yksi suurin syy, miksi kuuri 2. niin kovasti odotan. Haluan energiaa, virtaa ja nämä pääkivut pois. Minulta jäi myös paljon opeteltavaa ensimmäisen kuurin jälkeen. Vedenjuonti on ehkä suurin opeteltava asia yhä edelleen. Se on ...

Elä elämääsi. Unelmoi. Aistit avoinna, sydän avoinna, kosketa halaten, kosketa puhuen, kiitä ja kehu ennemmin kuin tyydyt omaan arkeen ilman haastetta tai tavoitetta. Sitä itse kukin luo itse itselleen asioita, mitä haluaisi kokea. Jos elää toisen tahdon alla, ei unelmia varmastikaan löydy muualta kuin lastensaduista. Olen elänyt hiljaiseloa ja samalla ehkä sosiaalisinta elämää koskaan. Olen koittanut pitää yhteyttä niihin, jotka mennä porskuttaa pää kylmänä elämässään eteenpäin hymynkare huulilla. He ovat minun silmissä niitä superihmisiä, joiden sydän hehkuu lämmintä kultaa. Joiden hohteessa lataan akkuni. Välillä on jännä huomata, miten pieni oma lähipiiri oikeasti on. Miten vaikeaa on pyytää ketään kahville. Moni ei ehdi edes vastaamaan kahvikutsuihin tai näkemispyyntöihin. Ei hätää, en loukkaannu hiljaisuudesta viestilaatikossa, meillä on onneksi maailma elettävänä somemaailman ulkopuolella, minullakin.  Tämä vuosi on ollut yksi opettavimmista. Olen harjoi...

Valvoin pitkään viime yönä. Heräsin esikoisen huutessa isiä huoneessaan. En tiedä, kauanko pyörin. Ehkä tunnin kaksi. Tänään olen vähän väsykärtty ja nukun ehkä päiväunet. Hereillä ollessani nautin nukkuvasta juniorista, joka oli poikittain pinnasängyssä, pää minun tyynyä vasten. Suukottelin satoja kertoja hänen päälakea ja ihmettelin sormia. Koitin peitellä viileitä varpaita-turhaan. Muisto omista päikkäreistä iskän kainalossa nousi siinä samassa mieleen. Kun siskon kanssa vallattiin molemmat kainalot ja otettiin tirsat. Välillä meillä oli pullatehdas. Leivottiin iskän selkä pöytänä toimien pullaa. Välillä mielessäni pyöri niitä positiivisia ihmisiä, joista olen aikoinani saanut voimaa. Nimet ja kasvot seilasi unenomaisesti mielessä. Miten kummassa niin moni on päässyt ajautumaan minusta kauas? Saanko edes kaikkia yhtä lähelle, mitä joskus? Elämä on matka. Sitä taivalletaan kukin omalla polulla. Joskus vieressä taivaltaa joku kannustaen tai tehden matkasta vaikeamman. On ihmisiä...

Liihottelen. Elän viikonlopun energiasta. Elän sydämestä irtoavista hymyistä, katseita ja kehuista. Halasin upeita tyyppejä ja sain monta uutta positiivista facebookpäivittäjää listoille. Kesäkuusta lähtien olen saanut paljon uusia ihmisiä kaveriverkostooni. Osa heistä tulee olemaan työkavereitani, tiimiä ja osa varmasti nousee helmiksi rinnalleni pitkäksi aikaa! Milloin viimeksi olen saanut näin tiuhaan uusia virtaa-antavia ihmisiä lähelleni? En todellakaan muista, olenko edes? Viikonloppuuni sisältyi tiimipäivä Helsingissä sekä kansallinen kongressi. Voin kertoa, molemmat päivät toi suuresti hyvää virtaa. Uskoa omaan itseen ja uskoa omaan tekemiseen. Unelmat sai uusia vahvoja viivoja. Mä niin teen työtä oman parhaani eteen. Ei kukaan muu kykene tuomaan minun onnea, jonka vain itseni haastamalla voin saavuttaa! Kun joskus olen kysellyt ihmisiltä heidän unelmista, on vastaus ollut lottovoitto! Miten lottovoitto voi olla unelma? Miten paljon sen saavuttamiseen tehdään työtä? Asia ...

Arki on saapunut kotiin. Ei kellon vahtimista ja annosten punnitsemista, paitsi "valkoisina päivinä", jolloin päivä menee tismalleen kuuriohjeiden mukaisesti. Tänään on neljäs valkoinen päivä optimointiaikanani.  Nämä tiukat valkoiset päivät jää arkeen. Päivä, jolloin en syö suolaa, sokeria,sipulia ja kahvia. Päivä, jolloin ei liikuta ja jolloin pää lyö tyhjää. Muutoin valkoinen päivä sujuu rutiinilla. En edelleenkään kaipaa mitään tiettyä ruokaa, mutta leipää syödessä iskee aina se himo syödä vielä pari viipaletta lisää. Cellresetin ja optimoinnin aikana olen todennut vedenjuonnin vaikeaksi. En tunne janoa enkä muista pitää vettä lähellä. Silti vesilasi tulee juotua nopeasti ja vaivattomasti, kunhan muistan tarttua juomalasiin.  Olen todella tyytyväinen itseeni. Kiitollinen, kun sijoitin itseeni ja kehooni. Luulen, etten olisi millään muulla tavoin saanut yhtä hyvää sysäystä terveellisempään ja kevyempään oloon.  Olen iloinen toisten kuuraajien upeista tu...