Hei Vapaudelle
Metsässäkin on kuuma. Vaikka tuuli käy välillä pyyhkäisemässä kannustavasti otsaa, on auringon polttava katse armoton.
Mustikoita kerätessä ajatukset kulkeutuu omilla urillaan. Se kierähtää menneisiin akoihin, lapsuusajan metsäretkiin ja siihen aikaan, kun rakas isoäitini poimi vadelmia kotipihasta. Silloin marjojen poiminta ei ollut minun juttu.
Ajatukset laukkaa menneessä ja tulevassa samalla kun takerrun mustikkavarpuihin ja mittailen silmämääräisesti mustikoiden kokoa. Osa jää paikalleen, suurimmat pakastetaan.
Samalla mietin, mistä elämässäni pidän kiinni tällä hetkellä vai olenko enemmänkin kädet vapaana tarttumaan hetkiin aidosti.
Elämämme on täynnä pintoja. Materiaa. On kulkuneuvoja, upeita puutarhoja, koteja, vaatteita,laukkuja yms.
Esikoiseni kertoi, että ostaisi lottovoitolla paljon paljon leluja! Sanoin, että hänellä on jo leluja paljon eikä niistä yksikään ole kiinnostava. "JOO, mutta naapurin lelut on kivempia."
Onko näin..Tästäkö se jo alkaa, pintojen teko alle kouluikäisenä. Yhdessä kaivataan naapurin leluja, omista viis.
Minun pinta ja kuori on hymyä,iloa.
Kun tajusin, että uskallan vapauttaa muutkin tunteet, kädet, tunnen asioita eri tavalla. Nyt itken ja liikutun. Kuin muurit olisi purkatumassa sydämen yltä.
Yhä tarkemmin kuulen sen sykkeen ja toiveet. Yhä enemmän olen sitä mieltä, että kalleimmat aarteeni on kaikkea muuta kuin materiaa.
Pian painun takaisin metsäpolulle. Poimin raskaimmat mustikat talteen ja kuuntelen metsän huminaa mustikoita samalla metsästäen. Siellä lyhyessä hetkessä ehtii elää mennyttä ja tulevaa. Miettiä sitä, mistä minä juuri tänään elän.
Mustikoita kerätessä ajatukset kulkeutuu omilla urillaan. Se kierähtää menneisiin akoihin, lapsuusajan metsäretkiin ja siihen aikaan, kun rakas isoäitini poimi vadelmia kotipihasta. Silloin marjojen poiminta ei ollut minun juttu.
Ajatukset laukkaa menneessä ja tulevassa samalla kun takerrun mustikkavarpuihin ja mittailen silmämääräisesti mustikoiden kokoa. Osa jää paikalleen, suurimmat pakastetaan.
Samalla mietin, mistä elämässäni pidän kiinni tällä hetkellä vai olenko enemmänkin kädet vapaana tarttumaan hetkiin aidosti.
Elämämme on täynnä pintoja. Materiaa. On kulkuneuvoja, upeita puutarhoja, koteja, vaatteita,laukkuja yms.
Esikoiseni kertoi, että ostaisi lottovoitolla paljon paljon leluja! Sanoin, että hänellä on jo leluja paljon eikä niistä yksikään ole kiinnostava. "JOO, mutta naapurin lelut on kivempia."
Onko näin..Tästäkö se jo alkaa, pintojen teko alle kouluikäisenä. Yhdessä kaivataan naapurin leluja, omista viis.
Minun pinta ja kuori on hymyä,iloa.
Kun tajusin, että uskallan vapauttaa muutkin tunteet, kädet, tunnen asioita eri tavalla. Nyt itken ja liikutun. Kuin muurit olisi purkatumassa sydämen yltä.
Yhä tarkemmin kuulen sen sykkeen ja toiveet. Yhä enemmän olen sitä mieltä, että kalleimmat aarteeni on kaikkea muuta kuin materiaa.
Pian painun takaisin metsäpolulle. Poimin raskaimmat mustikat talteen ja kuuntelen metsän huminaa mustikoita samalla metsästäen. Siellä lyhyessä hetkessä ehtii elää mennyttä ja tulevaa. Miettiä sitä, mistä minä juuri tänään elän.
Kommentit
Lähetä kommentti