~Poutiselämää~

Metsässäkin on kuuma. Vaikka tuuli käy välillä pyyhkäisemässä kannustavasti otsaa, on auringon polttava katse armoton. Mustikoita kerätessä ajatukset kulkeutuu omilla urillaan. Se kierähtää menneisiin akoihin, lapsuusajan metsäretkiin ja siihen aikaan, kun rakas isoäitini poimi vadelmia kotipihasta. Silloin marjojen poiminta ei ollut minun juttu. Ajatukset laukkaa menneessä ja tulevassa samalla kun takerrun mustikkavarpuihin ja mittailen silmämääräisesti mustikoiden kokoa. Osa jää paikalleen, suurimmat pakastetaan. Samalla mietin, mistä elämässäni pidän kiinni tällä hetkellä vai olenko enemmänkin kädet vapaana tarttumaan hetkiin aidosti. Elämämme on täynnä pintoja. Materiaa. On kulkuneuvoja, upeita puutarhoja, koteja, vaatteita,laukkuja yms. Esikoiseni kertoi, että ostaisi lottovoitolla paljon paljon leluja! Sanoin, että hänellä on jo leluja paljon eikä niistä yksikään ole kiinnostava. "JOO, mutta naapurin lelut on kivempia." Onko näin..Tästäkö se jo alkaa, pintojen...

Älä katso taaksesi, sanotaan. Juuri tänään ja tässä hetkessä sen kuitenkin teen ihan vain vertaillakseni itseäni siihen tyyppiin, joka olin.  Muistan itseni framilla istumassa. Viime lokakuussa 2017 aloittaneeni elämäni ensimmäisen liiketoimintasuunnitelman tekemistä. Olin yhtenä yli-ikäisenä Nuorten yrittäjyyspajan minua nuoremmista hienoista tyypeistä ja sain kaipaamaani kannustusta siitä, mitä yrittäjyyden ensiaskeliin lähdin hakemaankin. Liiketoimintasuunnitelmat on lisääntyneet muistitikussani sekä tietokoneen tiedostoissa ja juuri äsken viimeistelin uusimman. Siistin, leikkasin ja tiivistin asioita, joita olen kuluneina kuukausina niissä toistellut uskollisesti. Ne orastavat lokakuun varovaiset ja hauraat ideat on kehittyneet ja saaneet selkeän hahmon, värin ja suunnan.Tästä viikon päästä siihen saisi jälleen jotain muutosta aikaan, mutta luulen, että jatkossa nuo muutokset näkyy enemmän itse yrityksemme toiminnassa. Mitäs muuta olen oppinut?  Sen, ettei ...

Nämä kuluneet päivät on mytännyt minut pieneksi. Räkätauti estää laulamasta enkä tällä hetkellä päästä itseäni syömään onnea. Joudun negatiivisien asioiden äärelle. Epäonnistumisen pelko, kaukana olevat unelmat on tovin läpinäkyviä haaveita sumussa. Minulla ei ole nyt mitään. Kärsivällisyys taittuu kärsimättömyyteen, kauanko minun pitää odottaa? Rakastan myötäelää toisten onnistumisia, mutta juuri tänään minä haluaisin onnistua ja iloita itseäni sekä yhdessä saavutettuja onnistumisia. Haluan jakaa onnen ja onnistumiset ja juhlistaa. Kateus painaa niskan päälle ja muistan tämän tunteen koulussakin kokeneeni. Matkiminen oli silloin opittu tapa saada hyväksyntää. Missä olen minä itse. Kovin kauan annoin muiden sanella, mitä minä olen. Minä opin esiintymään. Pelleilemään . Olemaan iloinen. Kantamaan naamiota. Opin olemaan hiljaa, äänetön mielipiteineni, muut oli parempia kertomaan, mikä on oikein ja kannattavaa. Lavalla sai taputukset, lavalla minut huomattiin ja sain olla lavalla...