Pohjalla
Nämä kuluneet päivät on mytännyt minut pieneksi. Räkätauti estää laulamasta enkä tällä hetkellä päästä itseäni syömään onnea. Joudun negatiivisien asioiden äärelle. Epäonnistumisen pelko, kaukana olevat unelmat on tovin läpinäkyviä haaveita sumussa. Minulla ei ole nyt mitään. Kärsivällisyys taittuu kärsimättömyyteen, kauanko minun pitää odottaa? Rakastan myötäelää toisten onnistumisia, mutta juuri tänään minä haluaisin onnistua ja iloita itseäni sekä yhdessä saavutettuja onnistumisia. Haluan jakaa onnen ja onnistumiset ja juhlistaa. Kateus painaa niskan päälle ja muistan tämän tunteen koulussakin kokeneeni. Matkiminen oli silloin opittu tapa saada hyväksyntää. Missä olen minä itse. Kovin kauan annoin muiden sanella, mitä minä olen. Minä opin esiintymään. Pelleilemään . Olemaan iloinen. Kantamaan naamiota. Opin olemaan hiljaa, äänetön mielipiteineni, muut oli parempia kertomaan, mikä on oikein ja kannattavaa. Lavalla sai taputukset, lavalla minut huomattiin ja sain olla lavalla...